Sosiaaliepidemiologia. Väestön terveyserot ja terveyteen
vaikuttavat sosiaaliset tekijät. Toim. Mikko Laaksonen, Kari
Silventoinen. Gaudeamus 2011.
Sosiaaliepidemiologiassa tutkimuskohteina ovat mm. sosioekonomiset
ja alueelliset terveyserot, näitä eroja selittävät sosiaaliset,
taloudelliset ja psykologiset tekijät sekä terveysmuutokset
elämänkaaren eri vaiheissa. Nyt ilmestynyt kirja on alan
ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys, vaikka suomalainen tutkimus
on alan huipputasoa maailmalla.
Kirja on tehty oppikirjaksi yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin, mutta se sopii hyvin käsikirjaksi kaikille suomalaisen yhteiskunnan rakenteita pohtiville ja päätöksentekoon osallistuville.
Vaikka terveys on yleisesti kehittynyt myönteiseen suuntaan, ovat sosioekonomiset terveyserot säilyneet ja jopa kasvaneet. Lihavuuden liitännäissairauksineen lisääntyminen kaikissa länsimaissa on merkittävä kansanterveydellinen muutos, jota ei voida selittää muulla kuin elinympäristön muutoksilla.
Marja Kytömäki
Lisää luku- ja menovinkkejä
www.sydan.fi