Mene sisältöön

Pomminpurkajat 

Toimintopainikkeet

Sisällysluettelo

Terveistä elintavoista kansalaismahdollisuus

Kunnallisvaalien alla käytävässä keskustelussa on syystäkin terveysteemoja pidetty paljon esillä, ilahduttavaa kyllä myös terveyden edistäminen ja sairauksien ehkäisy – vaikka useinkin keinona säästää menoissa eikä niinkään hyvinvoinnin lisäämisen näkökulmasta. Hyvä edes niin. Ennaltaehkäisevän terveyspolitiikan pitääkin olla jokaisen kunnan strategiassa kirkkaana. Kaikissa budjeteissa ja kaikissa julkisissa hankkeissa on tärkeää arvioida jo etukäteen niiden terveysvaikutukset. Erityisen tärkeää on saada aikaan automatiikka, jolla maankäyttö- ja liikenneratkaisuissa mietitään aina, miten ne edistävät terveys- ja arkiliikuntaa. Terveyden edistäminen on tuotava päätöksenteon arkeen, koska kunnissa tehtävät keskeiset ratkaisut joka tapauksessa vaikuttavat ihmisten terveyteen.

Kansalaisilla on luonnollisesti keskeinen vastuu omista valinnoistaan elämäntapansa suhteen: jokainen meistä päättää itse käydä tai olla käymättä lenkillä, käyttää alkoholia harkiten tai runsaasti, polttaa tupakkaa tai olla polttamatta, syödä terveellisesti tai vaikkapa hotkia pikaruokaa. On oikein, että meitä koetetaan näissä valinnoissa valistuksella ohjata. Vielä tärkeämpää olisi kuitenkin, että meitä ohjattaisiin rakenteellisesti tekemään oikeita valintoja.

Suuresti arvostamani Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen yksikönjohtaja Mikael Fogelholm on painottanut, että terveiden elintapojen pitäisi olla kansalaismahdollisuus eikä kansalaisvelvollisuus, jollainen siitä usein koetetaan tehdä. Yhteiskunnan – joka on lisännyt ihmisten vastuunoton tarvetta – on vastavuoroisesti luotava mahdollisuuksia ja kannustettava terveisiin elintapoihin. Erityisesti tämä koskee niitä, jotka ovat heikoimmassa asemassa oman terveytensä edistämisen suhteen. Kunnilla on siis oltava vastuu terveyseroista ja niiden pitämisestä kohtuullisina.

Kaavoituksen ohella pidän erityisen tärkeinä alueina lasten ja nuorten terveyden edistämistä: koulu- ja laitosruoan terveellisyyttä – määrärahoja ei saa ajaa liian tiukalle, jotta laadusta joudutaan tinkimään – ja koululiikuntaa: kouluissa on pohdittava, miten liikkumista voidaan sisällyttää luontevasti jokaiseen koulupäivään. Kaikki lapset on saatava liikkumaan!

 

Ari Heikkinen

oikeusministerin erityisavustaja

Sivun alkuun