Sisältöön Tulosta
 
Sulje

Hakuohje

Sisällöstä voi hakea tietoa vapaalla sanahaulla.

Vapaa sanahaku käy läpi tekstisisällöt, otsikot ja kuvatekstit.

Haku käyttää oletusarvona hakusanojen välissä TAI-operaattoria.

Haku ei tee eroa suurten tai pienten kirjainten välillä.

Hakusanan voi katkaista asteriskilla eli tähtimerkillä (*) sanan lopusta, mikä on hyödyllistä eri taivutusmuotojen etsimisessä.

 
 
 
 

Lapsista kasvaa terveitä ja työkykyisiä aikuisia

Koti on lapsen tärkein ympäristö, mutta ei ainoa eikä riittävä terveiden elintapojen vahvistaja. Kaikkia lasten kanssa työskenteleviä pitää kannustaa auttamaan lasta terveisiin valintoihin.

 

Terveellisten vaihtoehtojen pitää olla ensisijaisina lasten näkyvillä ja saatavilla. Epäterveellisten tuotteiden ja erityisesti alkoholin mainontaa ja tarjontaa tulee rajoittaa.

Hyvän terveyden rakentaminen alkaa jo ennen syntymää. Äitiys- ja lastenneuvoloissa sekä kouluterveydenhuollossa on oltava riittävät voimavarat ja palveluiden kaikkialla suositusten mukaisia. Koululaisten oikeus saada suositusten mukainen lounas ja terveellinen välipala on tinkimätön. Päivähoidon ja koulun on kannustettava lasta liikkumaan riittävästi.

Päätöksillään ja omalla käyttäytymisellään aikuiset antavat mallia lapsille. Aikuisilla pitäisi olla rohkeutta luopua alkoholin nauttimisesta tilaisuuksissa, joissa on lapsia ja nuoria ja järjestää kaikki lasten ympäristöt savuttomiksi. Epäterveellisten tuotteiden myyntiä lasten ja nuorten ympäristöissä ei voi perustella varainhankinnallisilla syillä.

Jaa